Milloin sulle tulee toinen lapsi?

Tultiin mummolaan syyslomalle. Minulla on vissiin loma jostakin ja H:lla päiväkodista.

Havahduin hiljattain huomioon, että olen jäänyt paitsi eräästä ilmiöstä, joka seuraa ensimmäisen lapsen saaneita ihmisiä.

Se on lause, joka menee näin:

”Jokos teille on toinen lapsi tulossa?”

Ei oo kukaan kysynyt.

Ensin ajattelin, että onneksi ei olekaan, mutta lopulta myönsin itselleni tulevani tästä huomiosta surulliseksi siitä huolimatta, että en edes halua enempää lapsia…

Sitä ei kysytä, koska ”minulla ei ole ketään kenen kanssa suunnitella toista lasta”….. vai haluaisinko, jos minulla olisi joku kenen kanssa suunnitella?

Hemmetti! Miksi yksin tekeminen on jotenkin ihan joka asiassa jotenkin epänormaalia? En ole koskaan kuullut kysymystä,

”Milloin sulle tulee toinen lapsi?”

Sanat on vaarallisia

Matkalla päiväkotiin mietin, miten paljon asiat, joita minulle on kerrottu itsestäni, ovat vaikuttaneet siihen millainen minusta on tullut.

”En kyl keksi mikä ammatti sulle vois sopii. Susta tulee ihan varmasti työtön.”

”Onpa sulla kyllä todella iso maha.”

”Et mahu siihen, oot läski ja sul on helvetin isot tissit”.

Nämä ovat kaikki lauseita, joita minulle on sanottu jo ennen kuin olin lainkaan ylipainoinen tai joutunut vielä kertaakaan työttömäksi. Kun tarkasti muistelen, olen kuullut myös nämä lauseet:

”Sulla on ihanat kasvot. Jos saisin valita, olisin mieluiten sun näköinen”.

”Sul on ehkä kaunein ääni mitä oon kuullut”.

”Oot kyl muumimamma. Siis silleen, et susta tulis varmaan ihana äiti”.

Mutta nyt oon ollut lihava ja työtön jo seitsemän vuotta. Ja noista kehuistakin on päällimmäisenä jäljellä toi äitiys, vaikka vihaan lapsia.

Miksi negatiiviset sanat vaikuttavat niin paljon enemmän, kuin positiiviset? Miksi elämässä tuntuu toteutuvan kaikki, mitä ei halua ja kaikki mitä eniten pelkää?

Hellou työttömyys miten menee!

”Noniin sano heippa äitille, äiti lähtee töihin!” päiväkodin hoitaja sanoi lapselleni aamulla. Tajusin vasta silloin, että en ole enää äitiyslomalla. Kappas vaan! Ja sitten laskin, että hups, oon ollut pari viikkoa työtön ihan huomaamattani.

Olen aivan tajuttoman vieraantunut työelämästä. Mun varmaan olisi pitänyt panikoida tätä tilannetta noin kolme kuukautta sitten ja etsiä työpaikkaa, mutta sen sijaan mä vähän kyllä silmäilin avoimia paikkoja, mutta tulin nopeasti siihen tulokseen ettei niistä kukaan palkkais mua, enkä uskaltanut edes yrittää.

Unohdin kuitenkin, että äitiyspäivärahan maksu loppuu samalla kun äitiysloma loppuu ja työttömyyskorvaus maksetaan takautuvasti, eli tolla viimesellä puolen kuun rahalla ois pitänyt vähän niinkun pärjätä tonne lokakuun puoleen väliin asti.

Että hyvää 1-vuotis päivää napero, äitillä on hommat pikkusen levällään…