Ahdisti. Väsytti. Itketti.

Tän tekstin kirjoitin jo viikko sitten ja päätin jättää sen julkaisematta… mutta nyt päätin toisin, koska itsensä sensuroiminen on perseestä, joten olkaapa hyvät!

Olen syrjäytynyt. Paitsi kavereiden mielestä. Ja työtön. Mutta en kuitenkaan NIIN työtön kavereiden mielestä. Ja sit yksinhuoltaja. Mutta en sentään SELLAINEN yksinhuoltaja, koska nykyään on ihan ok olla yksinhuoltaja kavereiden mielestä.

Tiiättekö miten paljon turhauttaa kun ihmiset ei suostu näkemään, että menee ihan päin vittua? Kun ”eihän sulla nyt niin kovin huonosti mee”. Niin. No ei, jos vertaa johonkin joka nukkuu katuojassa. Mutta se, että jollakin menee vielä huonommin, ei vaikuta mun elämääni lainkaan positiivisesti.

Tätä kirjoittaessa lapsi huutaa kurkku suorana ja vaatii syliä ja mun hermoja kiristää, koska en jaksais nyt sylitellä vaan oon pelkästään vihainen, turhautunut ja muakin itkettää, haluaisin huutaa kurkku suorana ja päästä jonkun syliin, mutta en edes muista miltä syli tuntuu.

Yksinhuoltajille ei ole sylejä.

(tässä kohtaa otin lapsen syliin, koska huutaminen meni hysteeriseksi ja kirjoittamiseen tuli joku seittemän tunnin tauko, mutta sehän ei tässä näy)

Sen sijaan että huomattaisiin, että ei helvetti, sun elämähän on aika perseestä, niin huomioidaan vain että hei, sullahan on ihana pieni lapsi oijoi ku ihanaa!

Sanooko joku joskus niille, ketkä ei yrityksestä huolimatta saa lasta, että ”no hei ihanaa! Nyt voitte elää vapaammin ja olla onnellisia kun kukaan ei roiku jaloissa mölisemässä 24/7”?

Jep! EI SANO. Joten miksi, MIKSI mulle tuutataan joka puolelta sitä, että ”sinähän olet nyt onnellinen, kun olet saanut lapsen. Teillähän näyttää menevän tosi hyvin!” Saatana!

Miksi paskat fiilikset on niin kiellettyjä? Se on helvetin ärsyttävää! Oon yksinäinen, katkera ja väsynyt!

Vittu sori!

Hellou työttömyys miten menee!

”Noniin sano heippa äitille, äiti lähtee töihin!” päiväkodin hoitaja sanoi lapselleni aamulla. Tajusin vasta silloin, että en ole enää äitiyslomalla. Kappas vaan! Ja sitten laskin, että hups, oon ollut pari viikkoa työtön ihan huomaamattani.

Olen aivan tajuttoman vieraantunut työelämästä. Mun varmaan olisi pitänyt panikoida tätä tilannetta noin kolme kuukautta sitten ja etsiä työpaikkaa, mutta sen sijaan mä vähän kyllä silmäilin avoimia paikkoja, mutta tulin nopeasti siihen tulokseen ettei niistä kukaan palkkais mua, enkä uskaltanut edes yrittää.

Unohdin kuitenkin, että äitiyspäivärahan maksu loppuu samalla kun äitiysloma loppuu ja työttömyyskorvaus maksetaan takautuvasti, eli tolla viimesellä puolen kuun rahalla ois pitänyt vähän niinkun pärjätä tonne lokakuun puoleen väliin asti.

Että hyvää 1-vuotis päivää napero, äitillä on hommat pikkusen levällään…

YH lyfe

Yksin eläminen kyllästyttää. Yksinolo kyllästyttää. Note to self: älä kuitenkaan googlaa ”kuinka löytää kumppani”, koska

”Yksinhuoltaja löytää kumppanin yhtä helposti kuin aiemminkin”. Hmm… jep. Eli ei löydä.

”Kumppanin löytää helposti sieltä, missä itse viettää paljon aikaansa”. Ai? No mä vietän paljon aikaani yksin kotona.

”Yksinhuoltaja voi pudottaa tasoaan uuden kumppanin kohdalla, koska hän voi nyt hyväksyä myös pienituloisen miehen, sillä lapsen isä maksaa hänen elämisensä”. Öööö anteeks… What?! Voi vittu.

LOL

Yhteenveto: Internetissä (ja myöskin yleisessä ilmapiirissä) elää tiukasti käsitys, että yksinhuoltaja on nainen. Ja tietysti, että yksinhuoltajan lapsella on kuitenkin isä joka maksaa kaiken, sillä nainen on luuseri jolla ei ole rahaa ja isukki suuri sankari joka joutuu tuhoamaan elämänsä käyttämällä rahojaan OMAAN LAPSEENSA.

No niin. Lähdenpä tästä hakemaan lastani päiväkodista, koska sitä ei kukaan muu tee minään päivänä. Mun piti tehdä tänään lohikeittoa, mutta sen sijaan kulutin koko päivän internetin paskapuheista hermostumiseen. Ei ole nyt aikaa lukea läpi, että mitäs tulikaan kirjoitettua, joten jos on kirotusvireitä tai sekavaa settiä, niin sori siitä.

Heippa.

Kiukku perkele

Mua vituttaa että tää lisääntyminen on tämmöstä. Miehet panee ja naiset hoitaa saatana kaiken muun.

Musta ei pitänyt todellakaan tulla vielä äitiä. Nyt tulee ja oon sen takia joutunut luopumaan Kalliossa sijaitsevasta yksiöstä, joka täydellisen sijainnin lisäksi maksoi 590 euroa kuukaudessa.

Sit mun piti lopettaa mun työt, koska ne oli liian raskaita raskaanaolevalle ja muuttaa uuteen asuntoon, koska kuudennessa kerroksessa on hankala asua lapsen kanssa kun hissi on joka toinen päivä rikki. Kalliimman asunnon lisäksi mun tulot on nyt todella paljon pienemmät, eli jouduin myös takaisin toimeentulotukiluukulle. Ensin piti tietty hankkiutua eroon kaikista säästöistä ja perua kirjoitusmatkat aurinkoon.

Sit, koska Kela on täys vitun paska, oon aivan helvetisti velkaa sinne, tänne ja tuonne. Lisäksi oon itte holtiton idiootti eli oon hommannut myös turhia velkoja sinne, tänne ja tuonne.

Nyt mun kissa (jota en ois vittu hankkinut, jos olisin tiennyt tulevani kahden kuukauden päästä raskaaksi) on tullut sairaaksi ja joudun viemään sen eläinlääkäriin. Se nyt ei varsinaisesti oo lapsen vika, mutta maksaa saatanasti eikä niitä rahoja oo missään ja koska mulla ei oo autoa ja oon seittemännellä kuulla raskaana, niin kissan roudaaminen on jo pikkasen hankalaa.

Sit on kaikki perkeleen HÄPYLIITOSKIVUT ja raudanpuutokset ja seittemän minuutin välein pissalle kun kusi ja vauva ei mahdu samaan aikaan kehon sisälle ja seisominen sattuu ja käveleminen sattuu ja itkettää ja jos ei ummeta, niin sitten on ripuli.

Ja isän panos? No isälle ei oikein tähän elämäntilanteeseen lapsi sopinut, eli ei minkäänlaista panosta.

Ei mulla tässä sitten muuta kuin että

P.S. Haista vittu.

Koti hukassa

Hitto tää asunnon etsiminen on kyllä järkyttävä suo. Tosi moni vuokranantaja karsii osan hakijoista pois jo ennen näyttöä. En ole päässyt yhteenkään sellaiseen näyttöön missä näin on, enkä voi olla ajattelematta sen johtuvan siitä, ettei mulla ole vakituista työpaikkaa. Tai sitten siitä, että musta on tulossa yksinhuoltaja.

Sitten jos onnistuu pääsemään jonkun kanssa edes juttusille, täytyy posket punaisena selitellä, milläs aion ton vuokran maksaa jos jään kerta ihan just äitiyslomalle, eikä puolisoa ole missään. Tuntuu olevan maailman suurin synti maksaa osa vuokrasta toimeentulotuella.

Sitäpaitsi, mille äitiyslomalle mäkin muka jään? Ei mulla ole mitään mistä jäädä lomalle, mä teen musiikkia ja keikkaduunia.

Helvetti tää Suomi on kyllä ahdasmielinen paikka. Ja joo joo, kuoltais beben kanssa nälkään jos olisin syntynyt esim. Filippiineille, mutta nyt on niin että enpähän ole ja tää Suomeen syntyminen alkaa päivä päivältä tuntua vähemmän lottovoitolta.

P.S. Mun raskaus on nyt puolessa välissä. Aika kuluu pelottavan nopeasti. Ois kyl siistii, jos voisin tarjota tolle tulokkaalle edes kivan kodin… tai edes kodin.

Asuntonäyttö nro2

Asunto oli todella valoisa ja kodikas! Keittiössä astianpesukone, olkkarista pääsy lasitetulle parvekkeelle, kylppärissä kaunis, puinen taso, jonka alle mahtuisi pesukone ja päälle hoitopöytä. Vuokra 827€. Täydellistä!

…siis valokuvissa. Oikeassa elämässä onnistuin menemään kaksi bussipysäkkiä kohteen ohi, kävelin räntä/rae/vesisateessa takaisinpäin ja mietin, millaista täällä olisi asua.

”Kappas! Prisma tosi lähellä! Ei helvetti, mistä lähtien mua on kiinnostanut, onko PRISMA LÄHELLÄ?”

Kävelin ankean koulurakennuksen ohi ja ahdisti. ”Ai kamala tossako se kävis koulua…” Masennuin ajatuksistani niin paljon, että alkoi itkettää.

Lopulta olin vartin mittaisesta näytöstä 12 minuuttia myöhässä, joten en kehdannut mennä enää paikalle. Otin seuraavan bussin ja lähdin pois.

En taida muuttaa ainakaan Pihlajistoon.

Taloushuolia

Melkein päivittäin ajatukseni kulkeutuvat siihen, ettei tällaista tapahdu miehelle. Ei voi tapahtua. Minua vituttaa, että tämän lapsen isä voi jatkaa elämäänsä juuri niinkuin hän on suunnitellut.

Ei lapsi sovi minunkaan elämäntilanteeseeni. Teen keikkatyötä ja musiikkia (käytännössä olen enimmäkseen työtön) ja asun yksin Helsingissä. Enkä totisesti koskaan unelmoinut, että isona minusta tulee yksinhuoltaja.

Toimeentulo pelottaa. Olen onnistunut nyt vähän yli vuoden tulemaan toimeen liitonpäivärahoilla ja tuloilla joita saan musiikista ja muista keikkatöistä. Lokakuussa liitonrahat kuitenkin loppuivat, enkä ole vieläkään saanut Kelalta myöntävää päätöstä peruspäivärahaan.

Tähän asti pärjäsin muutamilla palkoilla ja veronpalautuksilla, mutta nyt rahat on loppu. Syyskuussa syntyy vauva, eikä sitä toista osapuolta ole missään. Kaikki pitää maksaa itse. Käytännössä se tarkoittaa siis paluuta toimeentuloluukulle.

Kohta täytyy löytää uusi asunto, koska nykyisessä ei esimerkiksi mahdu hissiin rattaiden kanssa. Kotini on todella halpa, eli todennäköisesti joudun muuttamaan kalliimpaan.

Ja sitten pitäisi keskittyä voimaan hyvin, koska kuulemma vauva aistii äidin tunteet ja nyt olisi parempi olla hyvinvoiva ja onnellinen.

Ahdistaa.