Mua ei ole ahdistanut kolmeen päivään oikeastaan ollenkaan. Oon tehnyt rentoutusharjoituksia ja kuunnellut vauvan liikkeitä, mutta ei se kyl mitään liiku ellen mä liiku. Aina kun lähden kävelemään, se alkaa temppuilla ja tuntuu epämiellyttävää muljetta mahassa.

Oon kyl semmosessa vauvakuplassa että morjens. En oo ihan kauheasti ajatellut mitään muuta kuin vauvaa, imetysvaatteita, vauvantarvikkeita ja tietty kotia. Että millanen koti olis hyvä VAUVALLE. Oon tehnyt täällä muuttoinventaariota ja vein kirpputorille sekä kierrätykseen tavaraa. En oikein sitten jaksanut laittaa näitä jääviä enää paikalleen ja nyt mun kotini näyttää kaatopaikalta.

Ajattelin, että olin sinut tän äidiksi tulemisen kanssa siinä vaiheessa kun tajusin, että en tulis tekemään aborttia. Mutta nyt vaikka oon ollut jo ihan iloinen muutaman päivän, mun on vaikea sisäistää tätä äitihommaa. Olin tuossa viime marras-joulukuun aikaan alkanut ajatella, että paskat musta mitään äitiä tule koskaan. Vähän sillä silmällä mä ton kissan hankin kaveriksi, että meillä on tämmönen mukava pieni aikuiskoti tässä.

No ei oo kauaa. Mutta ei se enää niin pahalta tunnu. Outoa se on todellakin! Mutta raskaanaoleminen on ylipäätään aivan järjetön keksintö. Että se tyyppi pyörii tuolla mahassa yhdeksän kuukautta. Että me KAIKKI ollaan pyöritty jonkun mahassa. Yhdeksän kuukautta.