Avainsana: raskaus

Outoa olemista

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Mua ei ole ahdistanut kolmeen päivään oikeastaan ollenkaan. Oon tehnyt rentoutusharjoituksia ja kuunnellut vauvan liikkeitä, mutta ei se kyl mitään liiku ellen mä liiku. Aina kun lähden kävelemään, se alkaa temppuilla ja tuntuu epämiellyttävää muljetta mahassa.

Oon kyl semmosessa vauvakuplassa että morjens. En oo ihan kauheasti ajatellut mitään muuta kuin vauvaa, imetysvaatteita, vauvantarvikkeita ja tietty kotia. Että millanen koti olis hyvä VAUVALLE. Oon tehnyt täällä muuttoinventaariota ja vein kirpputorille sekä kierrätykseen tavaraa. En oikein sitten jaksanut laittaa näitä jääviä enää paikalleen ja nyt mun kotini näyttää kaatopaikalta.

Ajattelin, että olin sinut tän äidiksi tulemisen kanssa siinä vaiheessa kun tajusin, että en tulis tekemään aborttia. Mutta nyt vaikka oon ollut jo ihan iloinen muutaman päivän, mun on vaikea sisäistää tätä äitihommaa. Olin tuossa viime marras-joulukuun aikaan alkanut ajatella, että paskat musta mitään äitiä tule koskaan. Vähän sillä silmällä mä ton kissan hankin kaveriksi, että meillä on tämmönen mukava pieni aikuiskoti tässä.

No ei oo kauaa. Mutta ei se enää niin pahalta tunnu. Outoa se on todellakin! Mutta raskaanaoleminen on ylipäätään aivan järjetön keksintö. Että se tyyppi pyörii tuolla mahassa yhdeksän kuukautta. Että me KAIKKI ollaan pyöritty jonkun mahassa. Yhdeksän kuukautta.

Itkua ja unirätti

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Mua on alkanut vituttaa kaikki raskausmyytit hehkumisesta ja elämän onnellisimmasta ajasta. Oon viimeks itkenyt näin paljon mun ensimmäisen vakavan masennusjakson aikaan. Välillä mietin, onko mahdollista itkeä vauva ulos kohdusta.

Mun ajatukset kiertää kehää. Ajattelen että kyllä tää tästä, kaikki järjestyy. Ja sitten ajattelen, että en jaksa olla enää yksin. Kumppanin löytäminen on helvetin vaikeaa, eikä lapsi tule sitä ainakaan helpottamaan. Kirjoittelen listoja kaikista hankittavista tavaroista. Tuttipulloja, vauvalusikoita, silikoniastioita, turvaistuin, amme, jne. Selaan nettikirppiksiä kun uudet tavarat ahdistaa ja vauvabisnes pistää vihaksi.

Ja sitten kuitenkin ainoa paikka, josta löydän edes ripauksen hoivaviettiä ja rakkauden kaltaista odotuksen tunnetta on vauvatavarakaupat. Käyn tarkasti läpi kaikki unirätit, että löydän juuri sellaisen mikä olisi minun lapselleni paras. Ja kun en löydä, päätän tehdä sen itse. En voi ostaa rumaa! Hankin kauneimman väriset puuvillalangat ja liian kalliit bambupuikot, mutta hetken tunnen oloni hyväksi. Kuvittelen, että voin neuloa rättiin turvaa ja levollisia unen säveliä öihin.

…mutta kyllä mä tiedän, että kun vauva saa sen käsiinsä, siitä tulee lähinnä kuolarätti.

Ihan kaikki ei vituta

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Köyhyys aiheuttaa yllättäviä ongelmia. Jouduin just kieltäytymään parista työvuorosta, koska noi työvaatteet ei mahdu enää mun päälle, eikä mul oo rahaa ostaa uusia. Oon tavallaan vähän onnellinen ettei oo, koska ei mulla ole myöskään energiaa lähteä johonkin saatanan sovituskoppeihin pyörimään ja itkemään kun mikään ei mahdu sielläkään päälle.

Lisäks mua vituttaa ostaa uusia vaatteita joittenkin kämästen ekstravuorojen takia, joista jää sit hätinä joku kuppanen viiskymppiä käteen kunhan on ensin selvittänyt Kelalle miks on viitsinyt ylipäänsä käydä töissä.

Nyt musta tuntuu, että mua vaan vituttaa kaikki, mutta oikeasti se ei pidä täysin paikkaansa. Ostin nimittäin tänään pinnasängyn, eikä se olekaan ruma! Se on vanha, pieni ja puinen. Eli aika soma! Aion vielä maalata sen. KULTAISEKSI.

Samalla aloin innostua lastenhuoneesta, mitä jos maalaisin sinne seinään AVARUUSMAALAUKSEN, eikä sekään olisikaan ruma! Ja askartelisin paperimassasta nurkkaan suuren luolan, jonne lapsi ja mää voitais ryömiä lukemaan satuja. Aijjai, avaruusluola!

Neuvolahommia

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Kävin tänään sokerirasitustestissä. Siellä piti juoda kolme desii jotain helvetin makeeta nestettä. Otettiin verta ja katotaan onko raskausajan diabetestä. Oon ylipainoisena kolmekymppisenä riskiryhmässä, mutta uskon et ei mul oo sitä. Ainakin toivon niin.

Mulle tuli yllätyksenä, miten paljon seurantaa ja mittailua tähän raskaana oloon kuuluu. Tuntuu et oon kokoajan neuvolassa, lääkärissä tai laboratoriossa. Nyt sain vielä ajan sosiaalityöntekijälle ja johonkin ihmeen alkoholinkäytönblöpjotakin-hommaan, koska alkuraskaudesta join niin saakelisti kaljaa. (Jos nyt oli vielä epäselvää, niin tälle raskaudelle ei ollut kovinkaan suuria todennäköisyyksiä, joten en olettanut olevani raskaana).

Mä istun kahvilassa ja yritän kerätä itteäni siivoushommiin. Ei se oo kun parin tunnin homma, mutta toi sokerirasituslitku laitto väsyttämään.

Paskat talkoot

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Kerroin lapsen isälle olevani raskaana. Hän tuntui aluksi sympaattiselta, mutta kun hän tajusi että olen oikeasti raskaana, enkä vain epäile sitä, äänensävy muuttui.

Hän sanoi ettei lapsi sovi hänen elämäntilanteeseensa ja toivoi, että teen abortin.

Sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään.

Tulen väistämättä miettineeksi sukupuolten tasa-arvoa ja sitä tosiasiaa, että lasten kasvatus on enemmän naisten vastuulla, oli isä mukana kuvioissa tai ei.

Aika perinteiset talkoot. Puolet osallistuu ja puolet… niin. Haistakaa vittu.

3/100

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Olin ottanut jälkiehkäisypillerin ohjeen sallimissa rajoissa (teho 97%) ja ensin epäilin että menkkani vain temppuilevat, koska niin ne tapaavat tehdä. Tähän mennessä pisin väli on ollut 39 päivää, joten kun päiviä oli 40, tein raskaustestin.

Istuin vessassa, tuijotin positiivista tulosta ja itkin. En tajunnut mistään oikein mitään neljään päivään. Olin täydellisessä umpikujassa. En halunnut lasta, mutta olen nuorempana tehnyt kerran raskaudenkeskeytyksen, joten tiesin ettei psyykeni enää kestäisi toista. Yhtäkään hyvää vaihtoehtoa ei ollut.

Siispä itkin, yritin hoitaa itseäni pakonomaisella saunomisella ja nukuin. Sitten makasin viikon ystävieni lattialla katsomassa Ronja Ryövärintytärtä Netflixistä.

Varasin ajan raskaudenkeskeytykseen, vaikka tavallaan tiesin jo etten tekisi sitä.