Outoa olemista

Mua ei ole ahdistanut kolmeen päivään oikeastaan ollenkaan. Oon tehnyt rentoutusharjoituksia ja kuunnellut vauvan liikkeitä, mutta ei se kyl mitään liiku ellen mä liiku. Aina kun lähden kävelemään, se alkaa temppuilla ja tuntuu epämiellyttävää muljetta mahassa.

Oon kyl semmosessa vauvakuplassa että morjens. En oo ihan kauheasti ajatellut mitään muuta kuin vauvaa, imetysvaatteita, vauvantarvikkeita ja tietty kotia. Että millanen koti olis hyvä VAUVALLE. Oon tehnyt täällä muuttoinventaariota ja vein kirpputorille sekä kierrätykseen tavaraa. En oikein sitten jaksanut laittaa näitä jääviä enää paikalleen ja nyt mun kotini näyttää kaatopaikalta.

Ajattelin, että olin sinut tän äidiksi tulemisen kanssa siinä vaiheessa kun tajusin, että en tulis tekemään aborttia. Mutta nyt vaikka oon ollut jo ihan iloinen muutaman päivän, mun on vaikea sisäistää tätä äitihommaa. Olin tuossa viime marras-joulukuun aikaan alkanut ajatella, että paskat musta mitään äitiä tule koskaan. Vähän sillä silmällä mä ton kissan hankin kaveriksi, että meillä on tämmönen mukava pieni aikuiskoti tässä.

No ei oo kauaa. Mutta ei se enää niin pahalta tunnu. Outoa se on todellakin! Mutta raskaanaoleminen on ylipäätään aivan järjetön keksintö. Että se tyyppi pyörii tuolla mahassa yhdeksän kuukautta. Että me KAIKKI ollaan pyöritty jonkun mahassa. Yhdeksän kuukautta.

Ihan kaikki ei vituta

Köyhyys aiheuttaa yllättäviä ongelmia. Jouduin just kieltäytymään parista työvuorosta, koska noi työvaatteet ei mahdu enää mun päälle, eikä mul oo rahaa ostaa uusia. Oon tavallaan vähän onnellinen ettei oo, koska ei mulla ole myöskään energiaa lähteä johonkin saatanan sovituskoppeihin pyörimään ja itkemään kun mikään ei mahdu sielläkään päälle.

Lisäks mua vituttaa ostaa uusia vaatteita joittenkin kämästen ekstravuorojen takia, joista jää sit hätinä joku kuppanen viiskymppiä käteen kunhan on ensin selvittänyt Kelalle miks on viitsinyt ylipäänsä käydä töissä.

Nyt musta tuntuu, että mua vaan vituttaa kaikki, mutta oikeasti se ei pidä täysin paikkaansa. Ostin nimittäin tänään pinnasängyn, eikä se olekaan ruma! Se on vanha, pieni ja puinen. Eli aika soma! Aion vielä maalata sen. KULTAISEKSI.

Samalla aloin innostua lastenhuoneesta, mitä jos maalaisin sinne seinään AVARUUSMAALAUKSEN, eikä sekään olisikaan ruma! Ja askartelisin paperimassasta nurkkaan suuren luolan, jonne lapsi ja mää voitais ryömiä lukemaan satuja. Aijjai, avaruusluola!

Tavoitteet vuodelle 2019

Kirjoitin vuoden alussa tavoitteita tälle vuodelle

  • Opin rakastamaan itseäni
  • Löydän kumppanin, joka rakastaa minua (tietty minä myös häntä)
  • Julkaisen levyn tänä keväänä
  • Kirjoitan lastenrunokirjan
  • Teen räppilevyn!
  • Muutan Uuteen-Seelantiin ennen ku täytän 35

Mitä en kirjoittanut, oli että esikoislapseni syntyy syyskuussa. En vielä tiennyt.