Matkalla päiväkotiin mietin, miten paljon asiat, joita minulle on kerrottu itsestäni, ovat vaikuttaneet siihen millainen minusta on tullut.
”En kyl keksi mikä ammatti sulle vois sopii. Susta tulee ihan varmasti työtön.”
”Onpa sulla kyllä todella iso maha.”
”Et mahu siihen, oot läski ja sul on helvetin isot tissit”.
Nämä ovat kaikki lauseita, joita minulle on sanottu jo ennen kuin olin lainkaan ylipainoinen tai joutunut vielä kertaakaan työttömäksi. Kun tarkasti muistelen, olen kuullut myös nämä lauseet:
”Sulla on ihanat kasvot. Jos saisin valita, olisin mieluiten sun näköinen”.
”Sul on ehkä kaunein ääni mitä oon kuullut”.
”Oot kyl muumimamma. Siis silleen, et susta tulis varmaan ihana äiti”.
Mutta nyt oon ollut lihava ja työtön jo seitsemän vuotta. Ja noista kehuistakin on päällimmäisenä jäljellä toi äitiys, vaikka vihaan lapsia.
Miksi negatiiviset sanat vaikuttavat niin paljon enemmän, kuin positiiviset? Miksi elämässä tuntuu toteutuvan kaikki, mitä ei halua ja kaikki mitä eniten pelkää?
Yllätysäiti 