Olen ollut pari viikkoa oudon tyhjässä tilassa. Ajatukset tulevat ja menevät. Tapahtumia ja tekemistä on ollut ihmeen paljon, mutta en oikein yhtään muista mitä olen mukamas tehnyt.
Pikkuhiljaa huomaan päästäväni irti ajatuksesta, että tässä vaiheessa elämää minulla pitäisi olla puoliso.
Päinvastoin. Olen suorastaan nauttinut yksinäisyydestä. Se on ihanaa, koska olen aina pitänyt yksin olemisesta. On ollut todella ahdistavaa, kun se on pitkään tuntunutkin pahalta.
Kävin tänään ultrassa. Sinnekin meneminen yksin on jo itsestään selvää. Oikeastaan ajattelin, että olisi vähän ärsyttävää jos joku olisi mukana.
Välillä jo odotan, että pääsisin pian sylittelemään vauvaa. Huomasin myös olevani onnellinen siitä, että se on MUN vauva. Ettei tarvitse jakaa vanhemmuutta kenenkään kanssa. Se oli tosin hieman pelottava ajatus. Täytyy varoa, etten ala liian omistavaksi.
Laskettuun aikaan on enää kuusi viikkoa.
Yllätysäiti 