Mulla on ainakin yksi piirre, mikä varmaan auttaa äitiydessä. Mää rakastan pyykkäystä! Pyykkipäivät on ihania.
Mutta. Mua ahdistaa jo valmiiksi se, että joudun laittamaan jollekkin toiselle ruokaa. Joka hemmetin päivä, monta monta vuotta. Ruuanlaitto on niin saakelin nihkeetä! Ja sit toi kuitenkin ulvoo että ”hyi en syö! Pahaa!” No kai se nyt on pahaa kun itte tein, turpa kii ja syö!
Apua! Ehkä opin laittaan semmosta ruokaa mistä mun lapseni tykkää? Tai jospa löydän kumppanin, joka vihaa pyykkäystä, mutta rakastaa ruuanlaittoa. Vois tehä vaihtarit… joo niin varmaan.
Ja mikä mua myös ahdistaa, on tää nihkeä rahatilanne. Kävin eilen Robert’s Coffeessa lounaalla, vaikka tiedän ettei mulla nyt ois sellaiseen varaa ja mietin, että voinko mää kohta käydä ikinä ulkona syömässä? Entä jos mää jumitun kotiin, kun ei oo enää rahaa mihinkään. Syyään täälä vauvan kans kaurapuuroa ja leipäjonoleipää. Joka päivä. Monta, monta vuotta.
Mitähän tästä tulee… ahdistaa.
Yllätysäiti 