Viimeiset 20 vuotta olen hävennyt mun mahaani, koska se on liian suuri. Sen takia olen opetellut istumaan ja kävelemään ryhdikkäästi vetäen mahaa sisään aina, jokapaikassa ja kokoajan.
Nyt olen ollut kauhuissani kun mahan sisään vetäminen kävi hankalaksi ja vaikka se onnistuukin, ei mahaa saa enää piiloon! Siispä ensimmäistä kertaa noin kahteenkymmeneen vuoteen olen kulkenut julkisilla paikoilla rennosti, vetämättä mahaa sisään. Eikä se tunnu enää edes ahdistavalta! Raskausmaha onkin ”ihana”, ”hieno” tai ”upea”.
Kun ihminen lihoo, ei mahaa saa kommentoida. Ainoa mitä saattaa kuulla on ”no ethän sä oo ees lihonut” vaikka se onkin paskapuhetta.
Nyt taas ”onpa sun maha jo suuri” on yhtäkkiä kohteliaisuus. Oon kyllä nauttinut tästä kun saa olla ihan rauhassa kunnon muumi.
Kunpa tän rentouden pystyisi säilyttämään myös synnytyksen jälkeen. Välillä musta tuntuu, että siitäkin ”pitäisi” palautua helvetin nopeasti ja jos ei onnistu, niin on laiska lusmuri ja ennen kaikkea kelvoton naisena. Ja sitten herkimmät naiset on ihan paskana näitten piilovaatimusten takia.
Siispä päätinkin, että kun tää lapsi syntyy, niin mun mahani ei sen jälkeen kuulu saatana kellekkään. Se on just semmonen kun se on ja hyvä niin.
Yllätysäiti 