Samanlainen vuosi

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

En oikein osaa pukea sanoiksi sitä turhautumista ja eriytymistä, jota tämä vuosi on tuottanut.

Enemmistö niistä, joita seuraan somessa tai joiden kanssa olen oikeasti jossain tekemisissä, ovat sitä mieltä että ”paskin vuosi ikinä” ja ”huhhuh ku etätyöt”, enkä pysty millään tapaa samaistumaan.

Mulle tää on ollut kaikenkaikkiaan tosi samanlainen vuosi kuin muutkin vuodet. Yhtään en tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja toisaalta päivät toistavat itseään. Tämän vuoden random factorit ovat olleet se että mulla on tyttö mukana kaikessa ja se, että päätin muuttaa uuteen kaupunkiin.

En oo tehnyt tuntiakaan etätöitä, jos nyt en juuri mitään muitakaan töitä, kun äitinä olemista ei lasketa. Zoom-puheluita kokeilin kahdesti. Yksin sain olla aivan liian vähän, koska olen tytön kanssa lähes koko ajan.

Niin tuota nuin…

Minusta tuntuu, etteivät todelliset tuntemukseni tulleet oikein esiin vieläkään, joten menen nyt saunaan.

Kaikkea hyvää 2021.

Hyvä äiti!

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Elämää on loputtoman mahdotonta ymmärtää. Siksi se varmaan on niin yllättävää ja mielenkiintoista. Mulle äitiys, ajatus siitä että mulla olisi joskus kitisevä kakara, on ollut todella vastenmielinen. Jossakin vaiheessa kuukautiskiertoa olen tuntenut käsittämätöntä, kehollista vauvakuumetta, mutta aina olen tullut järkiini.

Tästä kyseisestä syystä olen pelännyt seksiä. Ajatus raskaaksi tulemisen mahdollisuudesta on ollut niin ahdistava, että seksielämäni on ollut olemattoman vähäistä.

Ja silti. Vittu, SILTI mulla on nyt  1-vuotias tytär.

Ja se on ehkä parasta, mitä mun elämässäni on.

Vaikka ihan tosi paljon väsyttää, vituttaa ja oon tosi loppu enkä jaksa tehdä mitään muuta kuin olla äiti, se on jollain selittämättömällä tavalla tosi ihanaa. Mulla on sellainen tunne, että voi helvetti! Mähän olen hyvä tässä!

Ei ole mitään meitä

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Tänä vuonna olen parikin kertaa vittuuntunut siitä, kun presidentti avautuu jossakin mediassa ja sanoo:

”Yhdessä me tästä selviämme”.

Olisin halunnut sanoa, tai nyt siis kyllä sanonkin, että ei muuten selvitä.

Ei ole mitään meitä. On te, epämääräinen joukko teitä, jotka olette aina selviämässä yhdessä kaikesta, mistä teidän ei edes tarvitse selvitä.

Ja sitten olemme me, joiden harteille ongelmia kasaantuu jatkuvalla syötöllä niin, että niistä ehkä selvitään, tai sitten ei.

Jos selvitäänkin, niin maali on täynnä epämääräistä synkeää möhmää, eikä voi olla ollenkaan varma kannattiko selvitä vai olisiko vihdoin pitänyt luovuttaa.

Joten hei herra presidentti. Selviydy keskenäsi ja keksi seuraavaa kriisiä varten joku vähemmän vittumainen sanoma.

Ystävällisin terveisin,

Väsynyt Mutsi88

Milloin sulle tulee toinen lapsi?

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Tultiin mummolaan syyslomalle. Minulla on vissiin loma jostakin ja H:lla päiväkodista.

Havahduin hiljattain huomioon, että olen jäänyt paitsi eräästä ilmiöstä, joka seuraa ensimmäisen lapsen saaneita ihmisiä.

Se on lause, joka menee näin:

”Jokos teille on toinen lapsi tulossa?”

Ei oo kukaan kysynyt.

Ensin ajattelin, että onneksi ei olekaan, mutta lopulta myönsin itselleni tulevani tästä huomiosta surulliseksi siitä huolimatta, että en edes halua enempää lapsia…

Sitä ei kysytä, koska ”minulla ei ole ketään kenen kanssa suunnitella toista lasta”….. vai haluaisinko, jos minulla olisi joku kenen kanssa suunnitella?

Hemmetti! Miksi yksin tekeminen on jotenkin ihan joka asiassa jotenkin epänormaalia? En ole koskaan kuullut kysymystä,

”Milloin sulle tulee toinen lapsi?”

Ahdisti. Väsytti. Itketti.

~ Yllätysäiti ~ Yksi kommentti

Tän tekstin kirjoitin jo viikko sitten ja päätin jättää sen julkaisematta… mutta nyt päätin toisin, koska itsensä sensuroiminen on perseestä, joten olkaapa hyvät!

Olen syrjäytynyt. Paitsi kavereiden mielestä. Ja työtön. Mutta en kuitenkaan NIIN työtön kavereiden mielestä. Ja sit yksinhuoltaja. Mutta en sentään SELLAINEN yksinhuoltaja, koska nykyään on ihan ok olla yksinhuoltaja kavereiden mielestä.

Tiiättekö miten paljon turhauttaa kun ihmiset ei suostu näkemään, että menee ihan päin vittua? Kun ”eihän sulla nyt niin kovin huonosti mee”. Niin. No ei, jos vertaa johonkin joka nukkuu katuojassa. Mutta se, että jollakin menee vielä huonommin, ei vaikuta mun elämääni lainkaan positiivisesti.

Tätä kirjoittaessa lapsi huutaa kurkku suorana ja vaatii syliä ja mun hermoja kiristää, koska en jaksais nyt sylitellä vaan oon pelkästään vihainen, turhautunut ja muakin itkettää, haluaisin huutaa kurkku suorana ja päästä jonkun syliin, mutta en edes muista miltä syli tuntuu.

Yksinhuoltajille ei ole sylejä.

(tässä kohtaa otin lapsen syliin, koska huutaminen meni hysteeriseksi ja kirjoittamiseen tuli joku seittemän tunnin tauko, mutta sehän ei tässä näy)

Sen sijaan että huomattaisiin, että ei helvetti, sun elämähän on aika perseestä, niin huomioidaan vain että hei, sullahan on ihana pieni lapsi oijoi ku ihanaa!

Sanooko joku joskus niille, ketkä ei yrityksestä huolimatta saa lasta, että ”no hei ihanaa! Nyt voitte elää vapaammin ja olla onnellisia kun kukaan ei roiku jaloissa mölisemässä 24/7”?

Jep! EI SANO. Joten miksi, MIKSI mulle tuutataan joka puolelta sitä, että ”sinähän olet nyt onnellinen, kun olet saanut lapsen. Teillähän näyttää menevän tosi hyvin!” Saatana!

Miksi paskat fiilikset on niin kiellettyjä? Se on helvetin ärsyttävää! Oon yksinäinen, katkera ja väsynyt!

Vittu sori!

Sanat on vaarallisia

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Matkalla päiväkotiin mietin, miten paljon asiat, joita minulle on kerrottu itsestäni, ovat vaikuttaneet siihen millainen minusta on tullut.

”En kyl keksi mikä ammatti sulle vois sopii. Susta tulee ihan varmasti työtön.”

”Onpa sulla kyllä todella iso maha.”

”Et mahu siihen, oot läski ja sul on helvetin isot tissit”.

Nämä ovat kaikki lauseita, joita minulle on sanottu jo ennen kuin olin lainkaan ylipainoinen tai joutunut vielä kertaakaan työttömäksi. Kun tarkasti muistelen, olen kuullut myös nämä lauseet:

”Sulla on ihanat kasvot. Jos saisin valita, olisin mieluiten sun näköinen”.

”Sul on ehkä kaunein ääni mitä oon kuullut”.

”Oot kyl muumimamma. Siis silleen, et susta tulis varmaan ihana äiti”.

Mutta nyt oon ollut lihava ja työtön jo seitsemän vuotta. Ja noista kehuistakin on päällimmäisenä jäljellä toi äitiys, vaikka vihaan lapsia.

Miksi negatiiviset sanat vaikuttavat niin paljon enemmän, kuin positiiviset? Miksi elämässä tuntuu toteutuvan kaikki, mitä ei halua ja kaikki mitä eniten pelkää?

Hellou työttömyys miten menee!

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

”Noniin sano heippa äitille, äiti lähtee töihin!” päiväkodin hoitaja sanoi lapselleni aamulla. Tajusin vasta silloin, että en ole enää äitiyslomalla. Kappas vaan! Ja sitten laskin, että hups, oon ollut pari viikkoa työtön ihan huomaamattani.

Olen aivan tajuttoman vieraantunut työelämästä. Mun varmaan olisi pitänyt panikoida tätä tilannetta noin kolme kuukautta sitten ja etsiä työpaikkaa, mutta sen sijaan mä vähän kyllä silmäilin avoimia paikkoja, mutta tulin nopeasti siihen tulokseen ettei niistä kukaan palkkais mua, enkä uskaltanut edes yrittää.

Unohdin kuitenkin, että äitiyspäivärahan maksu loppuu samalla kun äitiysloma loppuu ja työttömyyskorvaus maksetaan takautuvasti, eli tolla viimesellä puolen kuun rahalla ois pitänyt vähän niinkun pärjätä tonne lokakuun puoleen väliin asti.

Että hyvää 1-vuotis päivää napero, äitillä on hommat pikkusen levällään…

YH lyfe

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Yksin eläminen kyllästyttää. Yksinolo kyllästyttää. Note to self: älä kuitenkaan googlaa ”kuinka löytää kumppani”, koska

”Yksinhuoltaja löytää kumppanin yhtä helposti kuin aiemminkin”. Hmm… jep. Eli ei löydä.

”Kumppanin löytää helposti sieltä, missä itse viettää paljon aikaansa”. Ai? No mä vietän paljon aikaani yksin kotona.

”Yksinhuoltaja voi pudottaa tasoaan uuden kumppanin kohdalla, koska hän voi nyt hyväksyä myös pienituloisen miehen, sillä lapsen isä maksaa hänen elämisensä”. Öööö anteeks… What?! Voi vittu.

LOL

Yhteenveto: Internetissä (ja myöskin yleisessä ilmapiirissä) elää tiukasti käsitys, että yksinhuoltaja on nainen. Ja tietysti, että yksinhuoltajan lapsella on kuitenkin isä joka maksaa kaiken, sillä nainen on luuseri jolla ei ole rahaa ja isukki suuri sankari joka joutuu tuhoamaan elämänsä käyttämällä rahojaan OMAAN LAPSEENSA.

No niin. Lähdenpä tästä hakemaan lastani päiväkodista, koska sitä ei kukaan muu tee minään päivänä. Mun piti tehdä tänään lohikeittoa, mutta sen sijaan kulutin koko päivän internetin paskapuheista hermostumiseen. Ei ole nyt aikaa lukea läpi, että mitäs tulikaan kirjoitettua, joten jos on kirotusvireitä tai sekavaa settiä, niin sori siitä.

Heippa.

Sanoinko jo, että vittu?

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Mies sanoo: naisille se hoivaaminen on silleen luontaista, että se kotiin jääminen on miehillä kuitenki haastavampaa.

Voi vittu. Kuule, voin kertoa, että VITUT ON! Se, että kotona oleminen vauvan kanssa tuntuu haastavalta, johtuu siitä, että se ON haastavaa.

En pysty sietämään sitä kun miehet aina ulisee jos ne laitetaan ”naisten hommiin”.

”Kai tää ny on naisille helppoa, mut ku mää oon mies”.

EI OLE HELPPOA MIKÄÄN KENELLEKÄÄN!

GHÄÄÄÄ!

Päiväkoti

~ Yllätysäiti ~ Kommentoi

Eka päiväkotipäivä! Eilen siis oli. Huh. Mua jännitti varmaan enemmän ku vauvaa. Ehkei se myöskään tajunnu jännittää. Tai ehkä mää taas aliarvioin mitä se tajuu ja mitä ei…

Itku meinas päästä parikin kertaa. Tänään siksi, kun H (vauva on tästä eteenpäin H, kun se alkaa olla jo enemmän lapsi kuin vauva, apua!) ei suostunut syömään ruokaa, mää en osannu tehdä asialle mitään ja sit se vaan jäi ilman.

Mun täytyy vissiin pyöriä mukana päikkärissä ekat viis päivää. On kyl mukava tutustuu ja nähdä missä tää muksu nyt tästä lähtien aika ison osan viikostaan viettää.

Mutta. Vihaan lapsia. On ihan tosi vaikeeta sietää niitä muita kersoja siellä. En tiiä miks. Niissä on vaan jotain ihan saakelin ärsyttävää. Täytynee ajatella, että nopeesti tää viis päivää on jo ohi. … ja sit mä istun yksin kotona ja mietin, että OLISPA IHANAA OLLA SIELLÄ PÄIKKÄRISSÄ.

Semmosta se o.